Kiikalan kunta Salonseutu
 
| Palvelut | Ajankohtaista | Perustietoa | Päätöksenteko | Matkailu | Kartat | Yhdistykset | Yhteystiedot | Palaute
Etusivu > Päätöksenteko > Kunnanhallitus

Kunnanhallitus

Kuntalain mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kunnanhallitus valvoo kunnan etua ja jollei johtosäännössä toisin määrätä, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa.

Kunnanhallituksen tulee toiminnoissaan kuntalaisten etujen mukaisesti vaikuttaa kuntayhdyskuntaan ja koko yhteiskuntaan sekä ottaa kokonaisvastuu kunnan toimintojen ja palvelujen kehittämisestä.

Kunnanhallitus pitää kokouksia tavallisesti kerran kuukaudessa.

Kokouksen pöytäkirja on nähtävänä tavallisesti kokousta seuraavana maanantaina kunnanvirastossa.

Kunnanhallituksen esittelijänä toimii kunnanjohtaja ja kokousten pöytäkirjanpitäjänä kunnansihteeri.

Kunnanhallituksen kokoonpano vuosille 2007 - 2008:

Timo Lehti, puheenjohtaja
Hirvenpääntie 77
25380 Rekijoki
varalle Tuula Kuusinen

Riitta Manni, varapuheenjohtaja, varalle Antti Virtanen
Anssi Asikainen, varalle Kalle Lehtinen
Raila Pelto, varalle Päivi Ekman
Raili Nylund, varalle Leena Rinta-Paavola
Ismo Heinonen, varalle Kari Heinonen
Arja Laaksonen, varalle Heli Telenius-Heinonen
Jari Erikäinen, varalle Olli Marjalaakso

Kunnanhallitus 2005 -2006

Kiikalan kunta - Kirkkotie 8 25390 KIIKALA - (02) 728 8200 - sähköposti: kiikala@kiikala.fi / etunimi.sukunimi@kiikala.fi

Siirry seutusivustolle osoitteeseen http://www.salonseutu.fi